"Ei filtterii..." |
Nykyään olen se äiti, nainen, joka syö kyntensä, kävelee verkkareissa tai kotitunikassa kaiket päivät, eikä arkena juurikaan meikkaile. Joskus kuitenkin innostun laittautumaan edes hieman.
Kuten tänään |
Kun muilla itsetunto laittautuessa ja esim. juurikin meikatessa nousee niin miksi mulla se tekee ns. vastakkaisen reaktion? Tulen monesti ajatelleeksi, että ihan turhaan se läski siinä edes yrittää, seinäruusuna sen kuitenkin parempi olisi olla.
Tänä syksynä olen kuitenkin innostunut taas ulkoisestakin ehostamisesta ja se on tuntunut todella kivalta. Vaikka lähestulkoon joka kerta se sama ajatus iskee muhun. Kun en arkenakaan meikkaa tms. niin miksi sitä sitten muulloinkaan tarvitsisi tehdä toisin? Ja ei tietenkään tarvitse, mutta jos haluaa? Ja miksi nämä asiat on niin ristiriidassa mun ajatuksissa?
Eihän se ole keneltäkään muulta pois, jos minä hieman laittaudun. Eihän se ole multa itseltänikään pois jos joskus haluan näyttää hieman huolitellummalta. Eihän se ole kenenkään yksinoikeus laittautua. Ja minä haluan, en joka päivä, mutta silloin tällöin tehdä itselleni hyvää tälläkin tavalla. En tee sitä muiden takia vaan tunteakseni itseni paremmaksi, joten miksen sitten vapaasti tuntisi niin? Olen monesti ihmetellyt, että ollaan me naiset (ja miksei osa miehistäkin) ihmeellisiä, kun toinen tuntee näin ja toinen ei voi mennä edes roskia viemän ilman meikkiä.
I'm fat ans I'm as beautiful as any other amazing woman |
Mitä jos kaikki yhdessä päätettäisi, että saadaan laittautua tai olla laittautumatta? Ja onko sulla ollut tälläisiä ajatuksia ja jos on niin miten olet niistä ns. päässyt yli?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti